 |
 |
| Perustaminen | Tornikotkamerkin historiaa |
| Lippukunnan veneet | Lippukunnan autot |
Lippukunta oli saanut vuonna 1950 käyttöönsä retki- ja leirialueen Rymättylän Keustoluodosta. Paikka oli saari, joten kulkuyhteydet oli hoidettava veneellä. Vuonna 1950 kyti lippukunnan johtajistossa ajatus oman veneen hankkimiseksi, jotta kuljetukset voitaisiin toteuttaa omin voimin. Lisäksi olihan lippukuntamme johtaja Apo Virtanen lähtöisin meripartiolippukunnasta (Ulapan Pojat), joten merellä toimiminen saattoi tuntua luonnolliseltakin vaihtoehdolta.
Rahat veneeseen
Veneen hankinta rahoitettiin itse, aivan kuten kaikki muukin lippukunnan toiminta ja kaluston hankinta tuohon aikaan. Rahaa kerättiin pääsääntöisesti lääkepulloja ja sanomalehtipaperia keräämällä. Pullot myytiin apteekkeihin ja sanomalehdet kukkakauppoihin. Lisäksi lippukunnan pojat järjestivät erilaisia juhlia ja tempauksia, joilla venekassa kartutettiin lisää. Lisäksi seurakunta avusti lippukuntaa 5000 markalla. Kun koko veneen hankintahinta, 30 000 markkaa, oli kovan urakan jälkeen kasassa, voitiin veneen valmistus aloittaa. Vene päätettiin hankkia Laakson telakalta Naantalin Luonnonmaalta ja veneen rakennustyöt alkoivat vuonna 1950.
Meriläinen valmiina
Vene oli puuvene, ja se valmistettiin vahvasta, tiheäsyisestä mäntypuusta. Pinta lakattiin venelakalla, jotta veneestä tulisi mahdollisimman pitkäikäinen. Lakkaukset toistettiin joka kevät ennen veneen vesillelaskua.
Vene oli meriläistyyppinen moottorivene, jonka mitat olivat : pituus 8,60 m, leveys 2,50 m ja syväys 0,60 m. Moottoriksi veneeseen tuli pitkäiskuinen, 2-sylinterinen, 10-14 hevosvoimainen Andros kansiventtiilikone. Veneeseen mahtui kerralla noin 20 poikaa.
Moottorivene valmistui telakalta vuonna 1952, ja oli tällöin ensimmäinen turkulaiselle partiolippukunnalle partiotoimintaan valmistettu vene. Valmistumisesta lähtien vene oli erittäin ahkerassa käytössä, tukien monin tavoin lippukunnan toimintaa. Venettä ajoivat lippukunnan partiojohtajat, sillä kuljetettiin partiopoikia retkille ja leireille lähinnä Keustoluotoon. Kolme pidempääkin matkaa veneellä tehtiin: kaksi Tukholmaan vuosina 1952 ja 1961 sekä kerran Ahvenanmaalle.
Tornikotkien aikana veneellä ei koskaan ollut virallista nimeä. Jotkut saattoivat kutsua venettä ”Tornikotkaksi” tai pelkästään ”Kotkaksi”. Nooa-nimen vene sai vasta myöhemmin Sinikotkien omistuksessa.
Vuosien saatossa ja aktiivisessa käytössä veneen moottori alkoi käydä viimeisiään ja se oli syytä vaihtaa. Tilalle asennettiin nopeakäyntinen 4-sylinterinen, 25 hevosvoiman Olympia venemoottori.
Vuonna 1961 vene kävi ”tarpeettomaksi”, koska lippukunta oli menettänyt tonttien kaavoituksen myötä leirisaarena olleen Keustoluodon ja sen myötä veneen käyttö väheni merkittävästi. Lisäksi lippukunnalla oli suunnitteilla osallistuminen Kreikan Jamboreelle vuonna 1963, joten veneen vaihtaminen Kleinbus-pakettiautoon kävisi luonnollisesti. Seurakunnat olivatkin kiinnostuneita veneestä, ja se myytiin 1961 Tuomiokirkkoseurakunnalle ja partiolippukunta Sinikotkien käyttöön. Sinikotkien käytössä vene toimi lähinnä kerho- ja eräpoikien retkiveneenä ja siirtyi myöhemmin Mikaelin Vihuriveljille.
Still 525
Vuonna 1991 lippukunta päätti ostaa itselleen oman ”koulutusaluksen”. Varoja ei aluksen hankkimiseen paljon ollut, mutta sopivan aluksen sattuessa kohdalle, sellainen voitiin hankkia. Lopulta Tero Hallenbergin johdolla löydettiin kilpakäytössä olleen purjeveneen tyypiltään Still 525. Vene oli ollut muutaman kesän käyttämättä, joten se ei ollut sillä hetkellä purjehduskuntoinen. Alus ostettiin kuitenkin lippukunnalle keväällä 1991 tuhannen markan hintaan.
Vene kunnostettiin lippukunnan partiojohtajien voimin ja oli käytössä kesästä 1992 lähtien. Venettä säilytettiin Heinänokan partiovenesatamassa ja oli monella kesäleirillä mukana. Kuitenkin 2000-luvun alussa veneen käyttö alkoi hiipua ja lopulta loppui kokonaan. Lopulta lippukunnan johtajisto päätti käytön vähäisyyden vuoksi, että vene myydään. Vene myytiin Sinikotkille vuonna 2006 tuhannella eurolla.