 |
Aimo "Apo" Virtanen |
Tornikotkien historia
| Perustaminen | Tornikotkamerkin historiaa |
| Lippukunnan veneet | Lippukunnan autot |
Eletään 1930-luvun loppupuolta, tarkalleen vuotta 1937. Martin seurakunnassa pohditaan ankarasti partiolippukunnan perustamista seurakuntaan. Ja ihmekös tuo sillä olihan partio valloittanut maatamme jo kahden vuosikymmenen ajan. Tuolloin Martin seurakunnassa partiolippukuntaa ei vielä ollut. Kirkkoherrana toiminut Nenye oli kuitenkin sitä mieltä, että seurakuntaan pitää partiotoimintaa saada, ja näin ollen asia tuntui selvältä. Pitkällisten pohdintojen ja neuvottelujen jälkeen löytyi eräs urhollinen, joka oli valmis kokeiluun.
Aimo ”Apo” Virtanen oli tämä uskalikko. Hän oli toiminut jo tovin Ulapan Poikien lippukunnassa ja näin ollen partiotoiminta oli hänelle enemmän kuin tuttua puuhaa. Partiojohtaja Apo päätti, että ei muuta kuin tuumasta toimeen.
Perustamispäiväksi päätettiin 27.9.1937, ja paikaksi Martin seurakuntatalo. Ajankohta oli kello 18.00 ja 20.00 välillä.
Vihdoin koitti tuo kauan odotettu päivä. Ilma oli syksyisen kalsea, oikeastaan kolea, vettä satoi syksyiseen malliin. Apo valmistelee seurakuntatasolla perustamiseen liittyviä asioita. Valmistelut tuntuivat olevan sitä luokkaa, että selvästikin Apo odotteli suurta ryntäystä Temppelikadun betonitaloon. Mainonta ja tiedotus oli hoidettu huolella mm. seurakunnan ompeluseuran, koulujen ja kerhojen kautta. Kirkkoherra Nenye oli mukana, mutta seurasi lähinnä vain taustalta.
Kello lähenee kuutta, ja kaikki on valmista. Sen kun tulette vaan pojat, tuumasi Apo ja istuutui odottamaan. Sade oli alkanut ja yltyi edelleen ulkona. Lisäksi oli syksyisen pimeää, vain vähäiset katuvalot valaisivat pimeitä katuja. Apo naputtelee sormiaan pöytään ja odottelee. Vielä ei ole tullut ketään, mutta varmasti kohta joku tulee. Sade ja tuuli yltyy lähes myrskyksi.
Kello on kohta jo seitsemän, mutta vielä ei ole ketään saapunut paikalle. Olikohan ne ilmoitukset varmasti oikein ja tarpeeksi selkeitä, miettii Apo. Hän kaivaa yhden mainoksen kassistaan, ja toteaa niiden olleen ihan kunnossa. Miksei kukaan ole vielä saapunut. Apo alkaa jo vähän hermostua, ja niin tekee myös kirkkoherra.
Aika kulkee pysähtymättä eteenpäin. Keskustelu kirkkoherran kanssa alkaa kääntyä siihen suuntaan, että tulikohan sittenkin tehtyä virhearviointi. Ehkei partiotoiminta näillä kulmilla olekaan tervetullut harrastusmuoto. Katuvalot keikkuvat tuulessa, vettä sataa, ilma on todellinen koiranilma.
Vain kymmenen minuuttia ja kello olisi kahdeksan. Siihenkö kuihtuisi ajatus partiolippukunnan perustamisesta Turun Martin seurakuntaan. Mikä pettymys! Apo alkaa koota tavaroitaan.
Mutta sitten se tapahtui… Tapahtui se mitä odotettiin.
Kuin valopilkkuna taivaalta syksyiseen pimeyteen ilmestyi seurakuntatalolle kaksi poikaa, kummatkin kuin uitetut koirat; läpimärkiä, hiukset sekaisin, kengät täynnä vettä ja paleltuneina. Kuitenkin nämä pojat olivat ilo Apon silmille.
Sisään astuttuaan kuului vaimea kysymys: ”Täälläks sitä voi ilmoittautua partioon?” ”No täällä”, vastasi Apo ja oli silmittömän iloinen. Nuo kaksi pientä poikaa olivat Pentti Hendriksson ja Tuomas Koskinen, lippukuntamme ensimmäiset jäsenet. He mahdollistivat partiolippukunta Tornikotkien perustamisen.
Niin oli Tornikotkat perustettu kahden jäsenen voimin. Mutta eihän määrä aina olekaan ratkaisevaa, vaan tosiasia on, että usein laatu korvaa määrän. Ja niin oli tässäkin tapauksessa.